Jeesus on Herra – Mitä käytännössä tarkoittaa, että Jeesus on Jumaluuden toinen persoona ja herrojen
Herra
Juhani Karvinen
Paavali kirjoittaa Herrasta Jeesuksesta: ”Joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.”
Paavali jatkaa: ”Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra”.1
Jumaluusopissa tätä aihetta sanotaan kristologiaksi. Ihmistä ei kuitenkaan auta edellä luetun älyllinen hyväksyminen. ja siveysopin professorina Helsingissä 1919–1932 toiminut Antti J. Pietilä kirjoittaa: ”Pelastusta kaipaavan syntisen tarpeet eivät tule täytetyiksi pelkällä tietopuolisella kristologialla, vaan kristologialla, jonka järkkymättömänä kiinnekohtana on Kristuksen vapahdustyö ja siitä johtuvien pelastuslahjain, syntien anteeksisaamisen ja vanhurskauden, nauttiminen” (Dogmatiikka osa kolme sivu 64).
Pietilä haluaa tässä sanoa, että Kristuksen tunteminen ei ole vain jumaluusoppia. Kyse on henkilökohtaisesta hengelliseen kokemukseen liittyvästä tunnustuksesta – persoonallisesta uudestisyntymisestä ja elämisestä Pyhän Hengen koulussa, jonka mukaan Jeesus on Herra ja Vapahtaja.
Taistelua puhtaasta evankeliumista
Alkuseurakunta eli Pietilän hahmottelemassa ihannetilassa. Jeesus oli elänyt heidän keskuudessaan, kuollut, noussut kuolleista ja astunut taivaaseen heidän nähtensä. Jeesus oli heille Vanhan testamentin ennustama Messias, Vapahtaja. Tämä riitti heille.
Asiat alkoivat kuitenkin muuttua ajan myötä. Juutalainen lakiuskonto pyrki soluttautumaan seurakuntiin. Galatalaiskirje on esimerkki siitä taistelusta, jota jouduttiin käymään evankeliumin puhtauden puolesta. Paavali joutui kiroamaan lainsaarnaajat, joita hän nimitti ”pariimme luikerrelleiksi valheveljiksi”.2 Lisäksi Ilmestyskirjan seurakuntakirjeissä mainitaan Bileamin ja Nikolaiittain opit.
Bileam oli harhaileva profeetta, joka sai israelilaiset lankeamaan haureuteen ja syömään epäjumalille uhrattua. Nikolaiitoista kirjoittaa professori Saarisalo: ” [He ovat] Vähän-Aasian seurakunnissa esiintyvä evankeliumista poikkeava ryhmä, jonka Jeesus Ilmestyskirjassa tuomitsee. Efeson seurakunnalle Jeesus lukee ansioksi sen, että se vihaa nikolaiittain tekoja, kun taas Pergamon seurakuntaa nuhdellaan, koska se pitää kiinni nikolaittain pappisvaltaisesta opista.”
Kyse lienee seurakuntiin syntyvästä pappisvaltaisesta hierarkiasta. Apostolien eläessä he torjuivat arvovallallaan kristillisyydelle vieraat vaikutteet. He saattoivat sanoa suurella varmuudella, ettei asia ollut niin kuin väitettiin.
Apostoli Johannes, joka eli viimeisenä apostoleista, asui vanhuutensa Efesoksessa. Siellä eli myöskin Kerintus-niminen harhaoppinen. Kerintus kiisti neitseestäsyntymisen ja väitti, että Kristus astui Jeesuksen hahmoon kasteen jälkeen mutta poistui hänestä ennen kuolemaa. Hän ei tunnustanut Kristuksen jumaluutta ja kolminaisuutta.
Vanhan ja Uuden testamentin yhteys
Kirkkohistorian isä Eusebius kertoo Apostoli Johanneksesta ja Kerintuksesta seuraavasti: ”Johannes tuli kylpylään kylpemään, mutta kun hän huomasi Kerintuksen olevan siellä, oli hän kaikonnut paikalta ja paennut ulos. Hän ei voinut olla saman katon alla kuin Kerintus. Ja samaa hän oli neuvonut seurassaan oleville. Paetkaamme, hän sanoi, ettei kylpylä luhistu, kun Kerintus, totuuden vihollinen, on siellä.”
On syytä muistaa, että kristillisyys perustuu Jeesuksen ja apostolien opetukseen ja että Vanha testamentti oli apostolien Raamattu. Voi sanoa, että Vanha testamentti on perustus, jolle Uusi testamentti rakentuu. Uusi testamentti ilman Vanhaa testamenttia on talo ilman perustusta ja Vanha testamentti ilman Uutta testamenttia on perustus ilman taloa.
Vanhassa testamentissa onkin Israelin historian ohella lukuisia ennustuksia tulevasta Kristuksesta. Niiden lukumäärästä on monia arvioita. Raamatun tutkijat ovat saaneet lukumääräksi jopa 400. Uudessa testamentissa on yli sata kertaa ”kirjoitettu on” tarkoittaen Vanhaa testamenttia.
Tunnetuin VT:n Jeesus-profetioista lienee Jesajan ennustus kirjansa luvussa 53: ”Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.”3 Kristityt näkevät tässä ennustuksessa kuvauksen Jeesuksen ristinkuolemasta.
Paimen kantoi alkukristittyjä
Alkuseurakunta Jerusalemissa oli alussa osa juutalaisuutta ja kuului Rooman valtion hyväksymään uskonnolliseen ryhmään. Se oli jopa: ”kaiken kansan suosiossa”4.
Tämä onnellinen tila ei jatkunut pitkään. Seurakunta joutui myöhemmin valtiollisten vainojen kohteeksi. Kuitenkin se tunsi ylösnousseen Herran elävänä keskuudessaan ahdistustenkin keskellä, ja niin se kesti läpi vaikeitten vuosien. Ei olekaan ihme, että tuona aikana Kristuksen symbolina seurakunnan keskellä oli karitsaa hartioillaan kantava paimen, joka on yleisin Rooman katakombeista löytyvistä symbolisista Kristuksen kuvista.
Jeesus onkin evankeliumeissa kutsunut itseään hyväksi paimeneksi, joka antaa henkensä lammasten edestä.5 Kuva hyvästä paimenesta sisältää käytännössä sanoman syntisen pelastavasta rististä ja paimenen suomasta turvasta silloinkin, kun omat voimat loppuvat.
Evankeliumien mukaan Jeesus itse käytti useimmiten itsestään nimitystä Ihmisen Poika. Tämä ilmaisu esiintyykin Jeesuksen sanomana evankeliumeissa 87 kertaa: ”Sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on.”6
Pietilä sanoo dogmatiikassaan Ihmisen Pojasta: ”Kaikista Jeesuksen itsetajuntaa kuvaavista nimityksistä, joita Hän on itselleen omistanut, Ihmisen Poika on eräässä katsannossa kaikkein kuvaavin Hänen omalaatuiselle persoonalleen. Se ikään kuin lähtee alhaalta, ilmaisee alhaisuutta, sanoo kuitenkin korkeata ja korkeinta, mitä ihmisestä milloinkaan voi sanoa ––. Jeesus ilmoittaa Ihmisen Poika -nimitystä itseensä sovittaessaan itsensä samalla kertaa lopunajan maailman tuomariksi ja Herran kärsiväksi palvelijaksi esittäen täten synteesin, jota ei mikään ihmistajunta olisi kyennyt luomaan ––” (Dogmatiikka. Osa 3. Sivut 139–141).
Kuuliaisuus osoittaa herrauden
Kristityt kutsuivat useimmiten Jeesusta Herraksi. Tämä tarkoitti sitä, että he halusivat olla kuuliaisia Herralle Kristukselle ja palvella ja kunnioittaa häntä niin kuin silloisessa yhteiskunnassa orja tai palvelija isäntäänsä.
Paavali käyttääkin säännöllisesti kirjeissään sanontaa Herra Jeesus tai Herra Jeesus Kristus. Niissä 265 kohdassa, joissa hän puhuu Herrasta (viittä tai kuutta poikkeusta lukuun ottamatta), hän tarkoittaa Jeesusta, ei Jumalaa.
Jeesuksen Herraus näkyy Paavalin elämässä. Hän saattoi sanoa: ”Minä olen oppinut oloihini tyytymään. Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut; sekä olemaan ravittuna että näkemään nälkää, elämään sekä runsaudessa että puutteessa. Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.7
Jeesuksen herruuden tunnustaminen on uskovan elämässä tärkeää. Sen tapahtuminen ei ole itsestään selvää. Seurakunnan historia kertoo useista Jumalan miehistä ja naisista, jotka ovat alkaneet uskoa suuria itsestään, ja seuraukset ovat olleet häpeäksi koko seurakunnalle.
Näyttää pelottavasti siltä, että tätä tapahtuu omassakin ajassamme. Kun esimerkiksi julistamme, että Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, saatamme itse samalla toimia niin kuin tuo valta olisi annettu meille. Unohdamme, että valta on Taivaan. Me olemme vain palvelijoita, joiden tulee seurata Mestarin jälkiä ja kulkea sinne, minne hän menee, ja toteuttaa se, mitä hän tekee.
Meidän tulisi pyrkiä kaikessa toimessamme alamaisuuteen Jumalalle ja Jeesukselle. Kun he lähtevät liikkeelle, kaikki on mahdollista. Uskovalle on turvallista kulkea Jeesuksen perässä.
Valta on annettu Pojalle
Jumalan palvelija Kathryn Kuhlman on sanonut: ”Maailma nimitti minua hulluksi, koska annoin koko elämäni hänelle, jota en ole nähnyt. Tiedän, mitä sanon, kun seison hänen edessään. Kun katson Jeesuksen ihaniin kasvoihin, minulla on vain yksi asia sanottavana: ”Minä yritin.” Annoin parhaimpani itsestäni. Minun lunastukseni tulee täydelliseksi, kun seison hänen edessään ja näen hänet, joka teki kaiken mahdolliseksi.”
Ilmestyskirja on kertomus kahden valtaistuimen välisestä kamppailusta. Vastakkain ovat Jumala ja Sielunvihollinen.9 Voittoisana ilmestyvällä Kristuksella on voittajan tunnusmerkit: ”Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: ’Kuningasten Kuningas ja herrain Herra’.8
”Sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman ’siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle’. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä: ’kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle’. Mutta kun hän sanoo: ’kaikki on alistettu’, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.”10
The International Critical Commentary sanoo edellä lainatusta: ”Mitä tarkkaan ottaen tarkoittaa ’antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun’ on käsityskykymme tavoittamattomissa. Valta on annettu Pojalle määrätyssä tarkoituksessa, ja kun tämä tarkoitus täyttyy, valta palaa alkuperäiseen järjestykseensä.”
Emme voi kuitenkaan ajatella Kristuksen vallan vähenevän tai katoavan. Tavoitteena oli lopettaa vastustus Jumalan kaikkivaltiutta vastaan, ja se on nyt suoritettu. Kun kaikki vastustus on kukistettu, jumalallinen valta, jonka Poika jakaa, tulee olemaan täydellinen. Jumalan hallinta, joka on rakkaus, ei ole enää uhattu. Me eksymme, jos yritämme määritellä yksityiskohtia tässä kaikessa. On viisaampaa omaksua vain kunnioittava hiljaisuus.
Me kysymme: Herra, miksi? / kun emme voi ymmärtää.
Miksi tulinen kuoleman tuska / taivasmatkaajaa piirittää.
Sinä, Herrakin, olet niin hiljaa. / Minä en voi ymmärtää.
Miksi polttavat kyselyni / vastausta vaille jää?
Minä kyselen Herra miksi? / Kun en voi ymmärtää.
Puuttuuko taivaalta voima vai tahto? Ken selittää.
Minä kyselen, Herra, miksi? / Mutta tahtoisin enempää.
On haluni Herraksi itse, / ja en tahdokaan käsittää!
Sinä, Herra, olet niin hiljaa, / sillä turhaa on vastatakaan,
niin kauan kuin ihminen itse, / pyytää hallita maailmaa.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva pastori ja raamatunopettaja.
Miten onViime syksynä
Fida järjesti arabitaustaisille kristityille suunnatun Musaalahah Davar -opetusviikonlopun, jossa käsiteltiin Israeliin liittyviä teemoja Raamatun pohjalta. Menestyksekkää...
Miten onKesäkuun 2018
kommentoiduimpia uutistapahtumia olivat KD-vaikuttaja Aki Ruotsalan pikapotkut
Porin Jazzien toimitusjohtajan paikalta sen jälkeen, kun Satakunnan kansa oli
kertonut siitä...
Miten onRokotevastaisuus on
noussut loppusyksystä puheenaiheeksi Larsmon tuhkarokkotapauksen myötä.
Larsmon eli Luodon kunta sijaitsee Kokkolan ja Pietarsaaren välissä.
Miten onLähetys- ja
kehitysyhteistyöjärjestö Fida kerää varoja toimintansa tukemiseksi muun muassa Nenäpäivä-keräyksessä yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa.
Miten onLokakuussa Helsingissä
vietettiin raamatunkäännöstyön juhlaa: jo kymmenelle Venäjän suomensukuiselle kielelle on käännetty vähintään Uusi testamentti (RV 43). Viimeisin, komipermjakinkielinen...
Miten onVuosikymmenten ajan
suomalaiset kristityt ovat olleet vahvoja Israelin ystäviä yli
kirkkokuntarajojen.
Israel-asiantuntija, pastori Harri Kröger, mikä on
mielestäsi merki...
Miten onPakistanin korkein
oikeus vapautti viime viikolla vuodesta 2009 vangittuna olleen, kuolemantuomiota odottaneen Asia Bibin. Kristitty viiden lapsen äiti oli vangittu sen jälkeen, kun hänen oli...
Miten onMarko Selkomaa toimii Hyvä Sanoma ry:n evankelistana ja lähetyspastorina. Kotimaan tilaisuudet ja kampanjat ovat osa Hyvä Sanoma ry:n toimintaa. Lähetyskampanjat toteutetaan yhteistyössä Fida Internat...
Miten onHelluntaiseurakuntien hengellisestä ja toiminnallisesta tilanteesta julkaistiin tutkimus Syyspäivillä Helsingissä kolme viikkoa sitten. Laajassa aineistossa käytiin läpi seurakuntien nykypäivää ja tul...
Miten onYksi laajimmin
maassamme levitetyistä hengellisistä kirjoista on Riku Rinteen kirjoittama
KK – Kuolemankauppias, joka kertoo Kari KK Korhosen elämäntarinan.
Miten onHelluntaiseurakunnan jäsenenkin on periaatteessa
mahdollista olla ehdokkaana luterilaisen kirkon seurakuntavaaleissa, mikäli
hän on myös kirkon konfirmoitu jäsen.
Miten onHELP ry on
Suomen helluntaiseurakuntien työntekijöiden jäsenyhdistys, joka palvelee
jäseniään muun muassa tukemalla työhyvinvointia ja kutsumustyötä sen eri
vaiheissa.
Miten onSuomessa on paljon Israel-rakkautta ja sen mukaisesti
myös paljon erilaisia alan järjestöjä. Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry:n
puheenjohtaja Risto Huvila, eikö yksi iso Israel-ystävyysjärje...
Miten onRistin Voiton päätoimittaja
on vaihtunut tänä kesänä. Petri Mäkilä aloitti lehden vastaavana
päätoimittajana juhannuksena, ja toimitusta 13 vuotta johtanut Leevi Launonen
jäi eläkkeelle...
Miten onHelluntailiikkeessä
vaikuttava Scott Morrison, 50, valittiin elokuussa Australian
uudeksi pääministeriksi. Tunnustavana kristittynä Morrison kuuluu Sydneyn Horizon-seurakuntaan,
joka toim...
Miten onSuomen Gideonit
on perustettu vuonna 1946 ja on vuodesta 1952 ollut osa kansainvälistä The
Gideons International (TGI) -järjestöä. Raamattutyöhön keskittynyt järjestö
toimii 201 maassa j...
Miten onJyväskylän yliopiston
kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Puolimatka kirjoitti
Oikea Media -julkaisun vieraskynäpalstalla 27.7. artikkelin otsikolla
”Kampanja pedofilian l...
Miten onVakavat opilliset
ongelmat eivät ole ihan jokapäiväisiä Helluntaiherätyksen piirissä. Keväällä
sellainen nousi esiin liikkeen työntekijäpäivillä esitetyn, perinteisestä
opista poikkeavan J...
Miten on”Tätä on odotettu, sika jees!” kommentoi eräs Raamattua rakastava henkilö katsottuaan You Tubessa Aikamedian tekemän esittelyvideon Sana Elämään -kommentaariraamatusta.
Miten onHausjärvellä järjestettiin 22.7.2018 luterilaisen seurakunnan ja helluntaiseurakunnan yhteinen ehtoollisjumalanpalvelus osana yhteiskristillistä romanipäivää.
Miten onHelsingin Saalem -seurakunnan arabityön pastori Muayad Namrood, ovatko maahanmuuttajien sydämet edelleen avoimia evankeliumille? – Kyllä, avoimuus jatkuu edelleen. Sen näkee myös niissä, jotka ovat...
Miten onJuhannuskonferenssin kävijämääristä on esitetty monenlaisia
arvioita. Suurin osa uskoo kävijämäärän laskeneen.
Konferenssi-isäntä Marko Halttunen, minkälainen
tapahtuman p...
Miten onJuhannuskonferenssissa eivät enää kaiu juhlakanslian
kuulutukset, joissa totuttiin vuosien saatossa kuulemaan tiedotuksia
kadonneista henkilöistä, päälle jääneistä auton valoista ja eri puol...
Miten onNuorisotyöntekijä Mika Tenetz tutki IK-opistossa
Alphacrucis Collegeen tekemässään MA-tutkinnon päättötyössä amerikkalaisen
Gateway-seurakunnan pastorin John Burken teoksia ja ajattelua...
Miten onFidan
uusimmassa Muslimimissio-uutiskirjeessä kerrotaan
etiopialaisesta miehestä, jonka kääntymykseen
islamista kristinuskoon sisältyi erikoinen
ilmiö: hän oli saanut lahjaksi Raamatun,
j...
Miten onUskonnollisen vakaumuksen vaikutusta ihmisen terveyteen ja
hyvinvointiin on tutkittu pitkään niin lääketieteessä kuin esimerkiksi
psykologiassakin.
Miten onRistin Voitto uutisoi viime viikon numerossa Tampereen
helluntaiseurakunnassa maahanmuuttajille annetusta kristinuskon opetuksesta ja
heidän kokemastaan Pyhän Hengen kasteesta (RV 21).
...
Miten onIK-opiston vararehtori
Markku Ojaniemi ja
nuorisotoimintojen koordinaattori Tero Järventausta esittelivät
pastoreiden saunaillassa 7.
toukokuuta seurakuntien vastuunkantajille IK-opi...
Miten onJerusalem on
jälleen maailmanpoliittisen huomion kohteena. Sen myötä myös monet
eskatologiset ja missiologiset kysymykset ovat nousseet taas esiin. Fidassa on
kuitenkin ihmetelty joitakin...
Miten onKeuruun Juhannuskonferenssi on valtava vapaaehtoistyöntekijöiden
voimainponnistus. Jälleen tänä kesänä talkoisiin odotetaan noin 1 700:aa
vapaaehtoista.
Miten onLahden helluntaiseurakunnassa järjestetään lauantaina 5. toukokuuta
sielunhoidollinen seminaari, jonka teemana on ”Kun lapsen mieli murtuu”.
Seminaari pyrkii auttamaan perheitä, joiden la...
Miten onHelsingin Saalem-seurakunnassa järjestettiin viime viikolla
kaksipäiväinen johtajuuskonferenssi, jonka yhtenä tavoitteena oli valmentaa
nuorta sukupolvea hengelliseen vastuunkantoon ja joht...
Miten onKeuruun IK-opistolla järjestetään 28.–30. toukokuuta
senioripäivät, jonne kokoontuu noin 160 eläkkeellä olevaa helluntaiseurakuntien
työntekijää. Tapahtuma on osallistujille maksuton, ja s...
Miten onUskonnollisten toimijoiden ja etenkin vapaakristillisten seurakuntien toiminta
vastaanottokeskuksissa on ollut ongelmallista, uutisoi Helsingin Sanomat 4.
maaliskuuta.
...
Miten on Aikamedia teetti viime syksynä Mediatum Oy:llä laajan tutkimuksen, joka
koski kaikkia Aikamedian tuotteita ja palveluja. Kyselyyn vastasi toista
tuhatta henkilöä, ja tutkimuksen antamaa...
Miten onSuomen Helluntaikirkko on mukana järjestämässä lauantaina 21. huhtikuuta
Keravan helluntaiseurakunnassa pidettävää seminaaria, jossa käsitellään
uskonnollista väkivaltaa. Seminaarin teema...
Miten onVapaakirkon julkaisemassa Suomen Viikkolehdessä oli hiljattain juttu,
jossa Pohjois- Intiassa vieraillut suomalaisuskova kertoi matkalla kuulemistaan
lukuisista ihmeparanemisista ja siitä,...
Miten onHyvä Sanoma -lehti koki
vuodenvaihteessa perusteellisen uudistuksen. Aikamedian toimitukseen on tullut
siitä voittopuolisesti myönteistä palautetta, mutta osa palautteen antajista
on kok...
Miten onHuippusuosittu lasten puuhateltta uhkasi lopettaa
toimintansa vuoden 2016 Juhannuskonferenssissa Keuruulla, kun vastuunkantajia
sen hoitamiseen ei löytynyt tarpeeksi. Viime juhannuksena va...
Miten onKristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa vietettiin perinteiseen
tapaan 18.–25. tammikuuta. 110 vuotta täyttänyt tapahtuma kokoaa Jeesuksen
seuraajia eri puolilla maailmaa rukoilemaa...
Miten onHyvä Sanoma ry vastaa helluntaiseurakuntien järjestönä kotimaan
evankelioinnista ja tekee monimuotoista työtä muun muassa kouluissa,
vankiloissa ja diakonian parissa.
Miten onSäveltäjä Lasse Heikkilä kiersi Suomi 100 -juhlavuoden aikana Valkia-ryhmän ja muun
taustajoukkonsa kanssa ympäri maata esittämässä säveltämäänsä Suomalaista
messua. Produktio oli yksi näky...
Miten onSuomen helluntaiseurakuntien lähetystyössä palvelee
toistakymmentä eläkkeellä olevaa henkilöä. Osa on aiemmin toiminut samassa
tehtävässä seurakunnan palkkaamana lähetystyöntekijänä, osa o...
Miten onSuomessa
hiljattain voimaan astunut
varhaiskasvatuslaki ei
enää tunne uskontokasvatusta. Monet
päiväkodit ovat tulkinneet tämän
merkitsevän sitä, etteivät ne enää
tee yhteistyötä seuraku...
Miten onKristityksi
kääntyneet entiset muslimit joutuvat
kohtaamaan laaja-alaista ja osin hyvin
vakavaa vainoa myös Suomessa, ilmenee viime
viikolla julkaistusta Kääntyneet – ex-muslimien painostu...
Miten onAikamedian
julkaisemaan lehtiperheeseen kuuluu
kuusi säännöllisesti ilmestyvää lehteä. Niistä
Ristin Voitto on helluntailiikkeen viikkolehti
ja muut harvemmin ilmestyviä aikakauslehtiä,
j...
Miten onRistin Voitto on vuodesta 1912 ilmestynyt Aikamedia
Oy:n kustantama helluntailiikkeen viikkolehti.
Viime aikoina lehti on laajentanut sisällöntuotantoaan
myös verkossa. Yksi
Ristin Voiton...
Miten onSyyskuun
lopussa Turussa järjestettyjen helluntailiikkeen
Syyspäivien palautekysely on
koottu. Syyspäivätoimikunta kokoontui torstaina
2. marraskuuta Helsingin Saalemiin arvioimaan
saatua...
Miten onNenäpäivää vietetään
jälleen marraskuussa. Keräys
on alkamassa jo lokakuun puolella,
ja seurakuntia kutsutaan mukaan toteuttamaan
valtakunnallista keräystä.
Miten onSana
ylistys herättää
seurakuntalaisissa monia
erilaisia mielikuvia. Seurakuntien ylistystavat
ja -laulut myös jakavat kristittyjä. Usein
kysymys on kuitenkin jostakin aivan muusta
kuin...
Miten onTurun Messukeskuksessa 28.–30. syyskuuta järjestetyille
helluntailiikkeen Syyspäiville osallistui
lähes 600 seurakuntien vastuunkantajaa.
Ristin Voitto -lehti kyseli osallistujilta
palautetta ja s...
Miten onSyyspäivät tuntuvat tulevan kesän jälkeen monille
helluntaiseurakuntien pastoreille ja
vastuunkantajille yllätyksenä. Turussa vastaanotettiin
ilmoittautumisia pitkään deadlinen
jälkeen....
Miten onSuomen
maahanmuuttajatilanne on muuttunut kahden vuoden takaisen maahanmuuttajavyöryn jälkeen. Koordinaattori Timo Kekolahti, minkälaista maahanmuuttajien kohtaaminen on tänään?
Miten onFloridan
suomalaiset kristityt odottelivat Irma-hurrikaania
jännittyneinä. Ennusteissa myrskyn
pelättiin osuvan kovimmin juuri West
Palm Beachin alueelle, missä Lake Worth
ja suomalainen...
Miten onSyyskuun
lopussa järjestettävien
helluntailiikkeen Syyspäivien
puhujaksi on kutsuttu Gateway-seurakunnan
pastori John Burke Yhdysvalloista.
Hänen opetuksensa on
herättänyt kysymyksiä ja...
Miten onToissa lauantaina Helsingin
Senaatintorilla koettiin
pitkään aikaan suurin kristillinen kaupunkitapahtuma,
kun arviolta 8 000 ihmistä kokoontui
seuraamaan ja osallistumaan Lasse Heikkilän...
Miten onHelluntaiseurakunnissa työskentelee pastorien
ohella enää kourallinen palkattuja evankelistoja.
Kotimaan saavuttavaan työhön on
kuitenkin nimetty 21 yhteysevankelistaa eri
puolilla maata....
Miten onSyyspäivät (vuoteen
2014 saakka nimellä Talvipäivät)
on helluntaiseurakuntien pastoreiden, vanhimpien
ja vastuunkantajien vuosittainen
tapahtuma, joka järjestetään tänä
vuonna 28.–30. syy...
Miten onKOULUT ovat aloittaneet jälleen uuden lukuvuoden. Helluntaiseurakuntien Koulupalvelulla on maanlaajuinen koulupastoreiden verkosto ja yli 30 vuoden kokemus yhteistyöstä koulujen kanssa. Viime vuosina...
Miten onPääkaupunkiseudun Iso Kirja eli IK Helsinki näkee päivänvalon 14. elokuuta. Raamattuopiston historiallinen harppaus tuo kurssit ja seminaarit paremmin myös ruuhka-Suomen ulottuville. Mitä kursseja...
Miten onMAAMME tunnetuimpia raamatunopettajia on Uusi
Tie -lehden päätoimittaja, kansanlähetysvaikuttaja Leif Nummela,
jonka luotsaamia Raamatun punainen lanka -seminaareja on järjestetty myös
vapaakri...
Miten onIK-opistolla Keuruulla
järjestetään suosittuja valtakunnallisia
Fifteen-leirejä rippikouluikäisille helluntaiseurakuntien nuorille.
Suosion kääntöpuolena jotkut seurakuntakentän toimijat
k...
Miten onVanhoillislestadiolaisesta taustasta tunnettu Jämsän kristillinen opisto järjestää heinäkuun jälkipuoliskolla perinteiset Opistoseuransa Isossa Kirjassa.
Miten onSuomen vapaakristilliseen neuvostoon (SVKN)
kuuluvat Suomen Adventtikirkko, Baptistikirkko,
helluntailiike, Metodistikirkko, Vapaakirkko
ja Pelastusarmeija.
Miten onTämän
vuoden herättäjäjuhlia vietetään
7.–9.
heinäkuuta herännäisyyden juurilla, Paavo Ruotsalaisen kotipitäjässä
Nilsiässä. Pääpaikka sijaitsee
aivan Nilsiän keskustassa.
Miten onVuodesta 1912
lähtien ilmestynyt Ristin Voitto -lehti on kokenut monia uudistuksia yli
sadan vuoden aikana. Nyt lehteen on jälleen
tekeillä uudistus, joka näkyy sekä rakenteessa että
sisäl...
Miten onEspoon Metro Areenalla toukokuun lopulla järjestetty
Nouse Suomi -tapahtuma on
herättänyt kriittistä jälkikeskustelua niin
seurakunnissa kuin mediassakin. Pääpuhujan, amerikkalaispastori
G...
Miten onRistin Voitto -lehden numeron 22/2017 saa myös moni sellainen henkilö, joka ei
ole vielä lehden tilaaja. Ristin Voiton painosmäärä on huomattavasti suurempi
tavanomaiseen viikkopainokseen...
Miten onHelluntaiseurakuntien koulutyöntekijät pääsevät
yhä kouluihin. Koulupalvelun yhteistyöjärjestönä
toimii nykyisin myös kansainvälinen
E-Compass ry.
Miten onTukholman keskustassa tehtiin perjantaina 7.4. terrori-isku, jossa kuorma-auton anastanut uzbekistanilainen mies ajoi sillä ensin ihmisten päälle Drottninggatanin kävelykadulla ja törmäsi sitten Åhlén...
Miten onJoensuun helluntaiseurakunta ja Voice in the City -järjestö toteuttavat ensi viikolla Joensuun urheilutalolla rukouskoulun. Tapahtuma kestää torstaista lauantaihin. Opettajina rukouskoulussa toimivat...
Miten onKuntavaaliehdokas Jari Viherlammen kohdalle osui kyseenalainen kunnia saada ehdokasnumerokseen 666. Hilpeyttä herättää etenkin se, että Ilmestyskirjassa pedon luvuksi mainittu numero kerryttää ääniä m...
Miten onHelsingin Saalemissa järjestetään johtajuuskonferenssi huhtikuun alussa. Mukana tapahtumassa on muun muassa hippiseurakuntaliikkeen perustaja Mark Foreman sekä Lontoon Hillsong-seurakunnan pastori Dan...
Miten onTM Aila Ruohon uutuusteos Pyhät, pahat ja pelokkaat (Atena 2017) on herättänyt huomiota mediassa. Ruoho pureutuu hengellisiin pelkoihin kymmenessä yhteisössä, ja haastateltavien joukossa on myös hellu...
Miten onIso Kirja -opisto ja australialainen Alphacrucis College (AC) toimivat nykyisin yhteistyössä koulutuksen järjestämisessä Suomessa. Tämä yhteistyö alkoi vuonna 2015.
Miten onIson Kirjan opettaja, TT Miika Tolonen pohdiskeli Opiston mäeltä -blogissaan kristityn kansallista identiteettiä ja lojaliteettia valtiolle (blogi löytyy osoitteesta ristinvoitto.fi). Hänen mukaansa k...
Miten onYle TV1:n Perjantai-ajankohtaisohjelmassa haastatellun ex-helluntailaisen Kaisa Klapurin kuvaukset
lapsuuden kokemuksistaan Kälviän helluntaiseurakunnassa ovat nostattaneet keskustelua muun muass...
Miten onEnsi syksynä toteutetaan helluntaiseurakuntien Parasta Suomelle -evankelioimiskampanja osana Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta. Kampanjaan valmistautuminen on parhaillaan käynnissä. Kampanjao...
Miten onSuomessa monet tunnetut kristilliset vaikuttajat ovat täysin eri linjoilla arvioidessaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toimia ja sitä, miten häneen tulisi suhtautua. Myös presidentin rukousa...
Miten onSana Elämään -kommentaariraamattu on yksi Aikamedian kärkihankkeita vuonna 2017. Sen tekstilaitoksena käytetään suosittua Raamattu Kansalle -käännöstä, joka julkaistiin 2012. Kommentaariraamatusta on...
Miten onVuoden 2017 Juhannuskonferenssia on valmisteltu jo viime syksystä alkaen, ja konferenssitoimikunta kokoontui viime viikolla päättämään ohjelman pääsisällöistä.
Miten onRadio Patmos panostaa voimakkaasti radio-ohjelmiin. Se aloitti vakituisella toimiluvalla lokakuussa 2016 kymmenellä kuuluvuusalueella ja lyhytaikaisella luvalla 14 paikkakunnalla. Vaikka lyhytaikaiset...
Miten onSuomen Helluntaikirkon puheenvuorossa Kotkan Syyspäivillä kerrottiin Poliisihallituksen uudesta rahankeräyslain tulkinnasta, jonka mukaan yhdistyspohjaisilla seurakunnilla ei olisi kolehdinkanto-oikeu...
Miten onRistin
Voitto teki viimeksi suuremman lehtiuudistuksen juhlavuonna 2012.
Sen jälkeen lehden taittoon ja sisältörakenteeseen on tehty vain pieniä muutoksia.
Nyt lehteen on taas luvassa uudis...
Miten onSuomen eduskuntaan on perustettu uskonnon- ja omantunnonvapausryhmä. Sen tarkoituksena on Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 18. artiklan mukaisesti edistää mielipiteen-, omantunnon- ja us...
Miten onHyvinkään ja Imatran helluntaiseurakunnissa on vastikään koettu herätystä, jossa yhteensä vähintään 150 henkilöä on ilmaissut haluavansa Jeesuksen elämänsä Herraksi
Miten onSaarnaaja Niilo Yli-Vainio (1920–1981) on yksi Suomen helluntailiikkeen tunnetuimmista nimistä. Hänen toimintansa sai laajaa julkisuutta erityisesti 1970-luvun loppupuolella, jolloin Lapualta alkanut...
Miten onSuomen Helluntaikirkon johtaja Usko Katto osallistui 7. marraskuuta Tallinnassa pidettyyn Pohjoismaiden ja Baltian maiden helluntaijohtajien kokoukseen.
Miten onSosiaali- ja terveysministeriö myönsi lokakuussa 765 000 euroa valtion tukea ruokaapua jakaville yhdistyksille, jotka Samaria rf:n koordinoimana hakivat avustusta toimintaansa. Tuen saajien joukossa o...
Miten onSana retriitti tulee ranskan kielen sanasta retrait, ’vetäytyminen’. Retriitti tarkoittaa vetäytymistä arkielämästä ja hiljentymistä esimerkiksi hengellisistä syistä tai stressin välttämiseksi. ...
Miten onItä-Euroopan romanilapsilla on todellinen hätä. Lukutaidottomat vanhemmat yrittävät elättää perheitään kerjäämällä, ja perheiden lapset ajautuvat usein köyhyyskierteeseen, josta on vaikea päästä irti...
Miten onSyyspäivillä keskusteltiin naisten asemasta helluntaiherätyksessä monipuolisesti. Keskusteluista noussut toivomus oli, että seurakunnat voisivat jatkossa olla entistä ehyemmin miesten ja naisten yhtei...
Miten onKotkassa järjestettiin viime viikolla helluntailiikkeen vastuunkantajien Syyspäivät teemalla ”Siltoja rakentamassa”. Vuosittaiset neuvottelupäivät, jotka ennen pidettiin tammikuussa Talvipäivinä, järj...
Miten onHelluntaiseurakuntien lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida International irtisanoi useita työntekijöitä noin vuosi sitten valtion kehitysyhteistyöleikkausten myötä.
Miten onRistin Voiton numerossa 38 uutisoitiin, että Ison Kirjan lähetyslinjan suosio on laskenut, kun järjestöiltä on leikattu valtion tukea ja seurakunnillakaan ei ole entisenlaisia mahdollisuuksia sitoutua...
Miten onRadioaallot ovat vieneet jumalanpalveluksen suomalaisten koteihin jo vuodesta 1926. Yleisradio juhli juuri radiojumalanpalvelusten pyöreitä vuosia; jumalanpalvelus on pisimpään Yleisradion ohjelmistos...
Miten onKristinuskoon tutustuttava Alfa-kurssi sai viime vuonna Britanniassa ennätysmäisen suosion, kertoo kristillinen Premiermediajärjestö sivuillaan. Isossa-Britanniassa noin 9 000 kirkossa järjestettiin v...
Miten onKunnat tekevät päihdeongelmaisia asukkaitaan koskevia hoitosopimuksia, joissa henkilö pääsee hoitokotiin tai tukiasuntoon. Palveluja tarjoavat järjestöt ovat näistä sopimuksista taloudellisesti riippu...
Miten onViime viikkoina kansainvälisiä lähetys- ja kehitysyhteistyöpiirejä ovat kuohuttaneet kristillisen World Vision -järjestön Gazan-työn johtajan väitetyt yhteydet terroristijärjestö Hamasiin. ...
Miten onNaisten asemaa ja palvelumahdollisuuksia koskevaa keskustelua on käyty helluntailiikkeessä jo vuosikymmeniä. Tämä keskustelu jatkuu edelleen. Seurakunnissa asiaan liittyy erilaisia näkemyksiä ja...
Miten onJuhannuskonferenssi on helluntailiikkeen suurin vuosittainen tapahtuma, jolla on monipuolisen ohjelman lisäksi myös taloudellista merkitystä. Useissa konferenssin tilaisuuksissa kerätään rahalahjoja,...
Miten onUusi Pokémon Go -mobiilipeli on herättänyt ennennäkemättömän suosion kännykänkäyttäjien parissa ympäri maailmaa. Pokémon-pelit saivat alkunsa Nintendon laitteilla 1990-luvulla. Pokémonit olivat pikkuo...
Miten onHelluntaiseurakuntien Musiikki ry:n
julkaisema kannanotto, musiikin ammattilaisten kirjoitukset Ristin Voitossa ja Paimen
Plus -lehdessä sekä Juhannuskonferenssin musiikkitarjonta ovat herättäneet...
Miten onWycliffe Raamatunkääntäjät (WRK) on raamatunkäännöstyöhön erikoistunut suomalaisjärjestö, joka kuuluu kansainväliseen ja tunnustustenväliseen Wycliffe-järjestöjen verkostoon.
Miten onJuhannuskonferenssissa on lapsille omia tilaisuuksia, mutta lasten energiamäärän huomioiden se ei riitä. Lapset tarvitsevat toimintaa ja tekemistä, jotta he viihtyvät. Vuosien mittaan onkin todettu, e...
PuheenaiheRistin Voitto on kehittänyt paperilehden rinnalla voimakkaasti myös sähköisiä palveluja. Uudet tuotteet www.ristinvoitto.fi-verkkolehti, näköislehti ja sähköiset RV-uutiset ovat kesän ajan vielä vapaa...
Miten onHelluntaiseurakuntien musiikki ry on osoittanut seurakunnille kannanoton, jossa se huolehtii yhteisöjen tämänhetkisestä musiikillisesta tarjonnasta.
Miten onNina Åström on tunnettu kokkolalainen artisti ja evankelista. Hän on edustanut Suomea vuoden 2000 euroviisuissa, tehnyt 14 levyä, esiintynyt noin 30 maassa konserteissa ja televisiossa yhteensä miljoo...
Miten onViime viikolla 170 ikääntynyttä pastoria ja evankelistaa kokoontui Iso Kirja -opistolle Senioripäiville. Kolmipäiväistä tapahtumaa luotsaili Hyvä Sanoma ry:n seniorityön yhdyshenkilö Tapio Sopan...
Miten onEduskuntaan on perustettu Familia-verkosto. Sen perustamiskokous pidettiin 17. toukokuuta. Perustamiskirjan allekirjoittajina on kansanedustajia useista eri puolueista, ja verkoston jäseniksi voivat l...
Miten onOne Way Missionin toiminnanjohtaja Tapani Suonto on sanonut olevansa huolissaan klassisen kristinuskon hämärtymisestä uuskarismaattisten ilmiöiden vallatessa alaa. Myös monet kesän aikana Suomessa vie...
Miten onAikamedia perusti maaliskuussa suljetun Facebook-ryhmän, joka liittyy samassa kuussa julkaistuun kirjaan Koetelkaa kaikki – suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin. Koetelkaa k...
Miten onHelsingissä vapunpäivänä järjestetty Jeesus-marssi ja etenkin siihen liittyvä yhteiskristillinen vapputapahtuma Senaatintorilla on herättänyt keskustelua.
Miten onHelluntailiikkeen Syyspäivät päätti viime lokakuussa jatkaa työntekijöiden valtakirjan valmistelua. Pastori Usko Katon johdolla toiminut laajapohjainen toimikunta on työstänyt valtakirjan yksityiskoht...
Miten onIso Kirja -opisto järjestää maanantaina 9.5. kello 18 helluntaiseurakuntien pastoreille ja vanhimmille saunaillan, jossa keskustellaan hengellisten ilmiöiden ja virtausten arvioinnista.
Miten onMusiikki kuuluu tärkeänä osana helluntailiikkeen toimintaan, juhliin ja myös Juhannuskonferenssiin. Perinteisesti konferenssin tilaisuuksien musiikista ovat vastanneet eri musiikkiryhmät ja esiintyjät...
Miten onAikamedia Oy muutti Keravalle Jäspilänkadulle Avainmedian vuokralaiseksi helmikuussa 2006. Keravalla ovat toimineet muun muassa Aikamedian lehtitoimitukset, musiikkituotanto ja osittain myös markkinoi...
Miten onMuutamat avustusjärjestöt kuten Suomen Punainen Risti ja Kirkon Ulkomaanapu kertovat valtion kehitysyhteistyöleikkausten ja toisaalta rasistisen puheen lisääntymisen auttaneen kansalaiskeräyksiä, ja r...
Miten onPaimen Plus -lehti uutisoi viime tammikuussa helluntaiseurakuntien koulupalveluun liittyvistä muutoksista. Uutisen mukaan pitkäaikainen koulupastori Leevi Ahopelto jää pois Pirkanmaan koulutyöstä ja s...
Miten onTuusulan helluntaiseurakunta haki Ristin Voiton numerossa 7/2016 vapaaehtoista nuorisotyöntekijää/ohjaajaa harvinaisen suurella lehti-ilmoituksella, jonka hinta on 2 112 euroa. Ilmoitus herätti runsaa...
Miten onSuomessa eletään aikaa, jolloin monet maahan tulleet turvapaikanhakijat saavat kielteisen päätöksen ja joutuvat poistumaan maasta. Joissakin tapauksissa kielteinen päätös saatetaan kokea eettisesti ep...
Miten onKuusamon helluntaiseurakunnalla on käytössään entisestä koulusta remontoitu Vasaraperän leirikeskus, joka palvelee leiri-, kurssi- ja majoituskäytössä. Paikka sijaitsee noin 33 kilometrin päässä Kuusa...
Miten onAIkamedia perusti pari viikkoa sitten suljetun Facebook-ryhmän keskustelemaan ajatuksista, joita uusi kirja Koetelkaa kaikki – suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin (Aikamedia, 201...
Miten onSuomen evankelis-luterilaisen kirkon Lähetystyön Keskuksen lähetysteologi Jaakko Rusama oli Kotimaa-lehden haastattelussa (11.2.2016) huolissaan kirkon työntekijöiden missiologisen osaamisen rappeutum...